Valmentajat

Viljami Lehtonen

Valmentaja

Miehen tie on vienyt CrossFit -harjoittelun pariin jo vuonna 2012 Crossfit Porissa silloisella Puuvillan salilla.

Teini-ikäisenä Viljamin YouTubesta saama inspiraatio, että CrossFit -harjoittelun myötä tulee Terminaattorin ja luolamiehen sekoitukseksi herätti alunperin kiinnostuksen lajia kohtaan.

Toki hän mainitsee, että edellä mainittuja tavoitteita on pitänyt myös hieman muokata ajan ja harrastuksen edetessä.

Ennen CrossFit -harjoittelua Viljamin urheilutaustaan on kuulunut jalkapalloilua ja hieman kuntosaliharjoittelua, sekä totista, joskin omakustanteista E-urheilua Playstationin muodossa.

Viljamilta löytyy myös nuoresta iästään huolimatta jo vahva kilpailutausta lajista.

Vuodesta 2016 alkaen hän on kuulunut Suomen kansallisen tason kilpailujen vakiokalustoon alati nousujohteisella menestyksellä.

Viljamin omien sanojen mukaan on kunnia päästä mukaan CrossFit Porin kovaan valmennustiimiin, jossa kaikki ovat erittäin motivoituneita ja selkeästi haluavat kehittyä tekemisessään.

Hänen terveisensä kaikille asiakkaille on seuraavat:

”Toivottavasti nähdään salilla treenien parissa ja saa tulla aina juttelemaan, vaikka oma kommunikaationi onkin pääasiassa nyökkäyksen ja “moron” välillä.”

Viljami on kuulunut CrossFit Porin valmentajatiimin vahvuuteen loppuvuodesta 2020 alkaen.

Suosikkiliike:
Lempi WOD:
Ennätys, joka on jäänyt mieleen: